tiistai 7. elokuuta 2012

Efektiholo



Olen melko varma, että monet (kaikki?) ovat jo kyllästyneitä jatkuviin holokynsipostauksiin ja etenkin näihin Flormar-holoihin, mutta nyt taas yhdet sellaiset, koittakaa kestää!

Kynsillä on siis kaksi-kolme kerrosta Flormar 814-hololakkaa, joka on vähän liilaan/tms. taittava hopeaharmaa hologrammilakka. Tai ainakin tämä on selkeästi erivärinen, kuin vanha Evelinen hologrammilakka, joka sekin oli olevinaan hopea/harmaa. Tässä Flormarissa on kuitenkin hologrammisempi koostumus ja efekti on voimakkaampi siis. Sinänsä ihan hyvä saavutus, kun ottaa huomioon näiden hinnan - kaksi euroa ja näin voimakas holoefekti, kun esimerkiksi Nfu Oh-lakat maksavat reippaasti enemmän ja niillä taitaa olla jonkun verran heikompi saatavuus, tietääkseni niitä saa lähinnä tilaamalla, ellei sitten tuolla Tallinnan suunnassa ole Nufua myyvää liikettä? Itse en ole hirveästi perehtynyt. :D


En saanut siltikään holoefektiä napattua kuviin, aurinko tuli silloin vähän huonosta kulmasta ja oli kiire. Googlettelemalla kyllä löytää reippaasti parempia kuvia! En viitsinyt koristella tätä mitenkään, koska en kauaa näillä kynsillä viihtynyt ja holoihin on välillä vähän vaikea keksiä koristeluita - ainakin jos ei halua leimailla tai pistää tarroja tms. :D

Loppuun pari varjokuvaa.



Kyllästyttääkö holot jo? Mitä tykkäätte Flormarin holoista? :)


14 kommenttia:

  1. Ei holot kyllästytä vieläkään ;) Ne on näin kesällä sallittuja hehkuttaa vaikka päivittäin :D
    Kuvissa Flormarin holot näyttää ihan kivoilta, yhtään en oo kotiuttanut itselleni. Enkä tiedä päätyykö ne koskaan luokseni.. Olen ahdistunut lakkojeni määrästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hyvä! :) Mullakin pientä lakkamääräahdistusta löytyy. :D

      Poista
  2. Tallinnassa on Viis.ee -liike joka myy Nufun lakkoja ;) Se on hieman kauempana terminaaleista. Itse en ole koskaan käynyt tosin :D

    Minulla on myöskin muutama hololakka, ainakin kuusi ja yksi niistä on nufun pinkahtava holo. Sitten löytyy China Glazen, Make Up Storen ja Color Clubin holoja. Flormareita ei minulla olekaan, kun niitä ei keskustasta saa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tuon Tallinnan liikkeen tiedänkin, mutten blogissa osaa siitä mitään varmaa sanoa, joten en sitä siihen laittanut. :D

      China Glazen ja Color Clubin holot ovat mielestäni myös tosi kivoja mutta niitä pitäisi tilailla, joten ne jäävät multa saamatta, MUS-holoilla taas on turhan tyyris hinta mun makuun vaikka upeita ovatkin. ;)

      Poista
  3. Kiva näitä aina katsella on, vaikka niitä vähän joka tuutista tuleekin :D Itselläkin noita flormarin löytyy neljä. Oon kyllä samaa mieltä sun kanssa, että tohon hintaansa nähden tosi hyvää tavaraa. Noi on paljon peittävämpiäkin kuin toi mun ainoa omistamani Wettiksen holo Hannah Pinktana. Tota harmaata en ole vielä kokeillut, mutta siinä mun mielestä swatchattuna näkyi parhaiten holotus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harvemmin saa kahdella eurolla näin hyvää holoa. :D

      Muhun taas ei nuo Wet 'n Wild-holot oikein iskeneet, joten jätin ne väliin. :D

      Poista
  4. Ite tykkään kyllä holoista ihan hirveesti mutta jotenkaan en noista Flormareista tykkää, mulla on kaks Flormarin hololakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kaikesta voi tykätä ;)

      Ja kyllähän nämä Flormarit ovat monen muun holon rinnalla aika pliisuja, mutta mulle kelpaa!

      Poista
  5. Kävin tänään ostamassa tuon lakan itelleni ja onneksi ostin, nimittäin näyttää näköjään ihanalta! :) Tuohon lakkaan ei kyllä paljon koristeluja tarviikkaan. :-)

    VastaaPoista
  6. Mulla olis sulle haaste täällä: http://nailpolishlover1.blogspot.fi/ :) Toi on ihana lakka :) Itekki menisin ton jostai ettimään, mutta päätin että yritän olla ostamatta lakkoja vähän aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, teen tuon mutten varmaankaan haasta ketään muuta kun olen tuon jo kerran tehnyt. :)

      Poista
    2. Juu sen haasteen onkin jo moni tehnyt :)

      Poista