tiistai 31. heinäkuuta 2012

Prinsessakuvioita

Mun piti yhtenä päivänä saada kynsille nopeasti jotkut koristelut, koska en halunnut lähteä kaupungille pelkissä koristeettomissa kynsissä. :D



Vanhoina lakkauksina oli jo H&M Purple Flash-lakkaa, mutta koristelut uupui, joten päädyin leimaamaan konadeilla laatasta m77 tuollaisen puolen kynnen kuvion. Olen nimennyt kuvion prinsessakuvioksi, jotenkin tuo muistuttaa minua prinsessatyylistä, tiedä sitten miksi. Mä luon asioiden välillä yhteyksiä lukemattomien aasinsiltojen avulla. :D

Leimaukset on enemmän kuin huolimattomia ja kokeilin ensin leimata mustalla(Wet 'n Wild Black Creme), mutta totesin että sillä tulee vähän tunkkainen vaikutelma ja leimasin päälle hopealla, Depend 223. 


Nämä kului aika nopeasti kärjistä, koska mulla ei ollut päällyslakkaa näissä. Edellisenä iltana en tajunnut laittaa ja seuraavana päivänä leimaillessani päällyslakka olisi vain sotkenut leimaukset. 

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Taivas vai helvetti?

Nyt olisi luvassa postausta kosmetiikkavarastoistani, joita on tosiaankin kertynyt... Monilla on varmasti viisi kertaa enemmän kosmetiikkaa, mutta olen silti tullut siihen tulokseen, että itselleni kosmetiikkaa on liikaa ja haluan päästä siihen ihannetilaan, että mulla on yksi shampoo, yksi saippua, yksi huulivoide, yksi käsivoide, yksi kynsinauhatuote, yksi kasvojenpuhdistusaine, yksi perusvoide jne. Ja että ne kaikki olisivat mun omia holy grail-tuotteita. Kynsijuttujen kanssa pyrin samaan ihannetilaan alus- ja päällyslakkojen osalta, yksi hyvä tai kaksi hyvää riittää.

Laskin, että mulla olisi tällä hetkellä kosmetiikkatuotteita 73 kappaletta, jos mitään kynsijuttuja ei lasketa mukaan ja jos lasketaan, yhteissumma kohoaa 199:n tuotteeseen, plus kynsilakanpoistoaineet kolme kappaletta eli yhteensä tuotteita on 202. Eli paljon ainakin mun ikäiseksi, vähän harvemmalla 15-vuotiaalla on  noin kaksi sataa kosmetiikkatuotetta joista melkein satakolmekymmentä erilaisia kynsiin liittyviä juttuja.

En listaa tuotteita tänne, koska siinä olisi ihan älytön homma, mutta vähennysprojekti on meneillään ja olen jemmannut ison kasan melko täysiä/avaamattomia purkkeja yhteen laatikkoon ja käytän ensin niitä, joissa on vähemmän tavaraa.


Meikit ovat vasemmalla näkyvässä Sephoran boksissa ja  tässä ei ole ihan kaikkia kosmetiikkatuotteitani. Alla on sitten kynsilakkavarastoni tällä hetkellä, joista on jo muutaman lakan verran vähentynyt mutta määrä pysyi samana koska ostin uusia tilalle. :D


 Mietittäväkseni jää siis, että onko hillittömät kosmetiikkavarastot hyvästä vai pahasta. Toisaalta on hyvä, että on runsas valikoima erinäköisiä kosmetiikkatuotteita, mutta toisaalta... nämä vie tilaa ja ihminen selviää vähemmälläkin määrällä kosmetiikkaa, parikymmentä tuotetta kynsilakkojen(pienempi kokoelmakin olisi oikein hyvä) lisäksi riittäisi loistavasti.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Akryylimaalikukkia

Mun piti pari viikkoa sitten saada nopeasti kivat kynnet rippijuhliin, joten päädyin laittamaan kynsille kerroksen Models Own Sterling Silveriä. Yhden kerroksen peittävyys on vähän niin ja näin, hätätilassa menee ja ketään nyt ei niin paljoa kynteni kiinnostaneet, että olisivat huomanneet ettei lakka peitä kunnolla. :D
Maalailin akryylimaaleilla kukkasia kynsiin ja koristelin  2mm pyöreillä kirkkailla strasseilla. 
Oikean käden kynsiin maalailu vielä onnistui ihan hyvin, mutta vasemman käden maalailusta tuli aika tuhrut, sillä olen vasenkätinen(tai molempikätinen, mutta vasen on pikkutarkoissa jutuissa parempi), joten oikealla kädellä maalaus ei ole vahvimpia lajejani. :D

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tropiikkikynnet

Ostin reilu puolitoista kuukautta sitten Miyo Papaya/Mango -kynsilakan ja sain vasta nyt aikaiseksi testailla sitä, osittain johtuen siitä tosiasiasta, että olin suurimman osan kesäkuusta Kreikassa ja heinäkuukin on ollut lähinnä lakkavarastojen haalimista eikä niillä joka päivä lakkaamista. En jaksa lakata kynsiä niin usein, kun ei niitä kukaan kuitenkaan näe, kuten koulussa ihmiset näkevät. :D 
 Pohjalla siis kaksi kerrosta Miyo Papaya/Mango-lakkaa ja nimettömissä ja peukaloissa vinottain Mavala Pistachio-lakkaa. Miyon lakka muuten oikeasti tuoksuu(tosin näissä ei ollut päällyslakkaa ollenkaan) sellaiselle makealle, en osaa kuvailla mille. Ajan myötä haju alkoi hitusen ällöttää, kun sen moneen kertaan oli haistanut, mutta minusta tuntuu, että haju hälvenisi paljon nopeammin, jos pitäisi päällyslakkaa tämän kanssa.

Miyo Papaya/Mango-lakka on kirkkaan vihreä lakka kultaisella shimmerillä. Tämän lakkaustuntuma oli hyvä ja vaikka vihreä on aika lailla vieras väri mulle, niin pidän tästä lakasta todella paljon, tämä on tosi nätti eikä näytä ollenkaan hullummalle kynsissä. ;)

Koristelin nimettömät ja peukalot strassi- ja fimokoristeluin(fimo/strassiövereitähän on viime aikoina blogeissa pyörinyt jonkin verran - pitihän minunkin!), tosin vasemman käden nimettömästä lähti yksi fimo karkuun ennen kuin ehdin kuvaamaan näitä. :( Mulla oli kirkkaita pyöreitä strasseja, pinkkejä pyöreitä strasseja sekä neliönmuotoisia vaaleanvihreitä strasseja.
Näistä tuli tosi kivat kynnet ja mulle tulee näistä kukkateeman ja pohjalakan takia tropiikki mieleen, josta otsikkokin.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Holoja

Kävin toissapäivänä haalimassa Flormareita käydessäni kaupungilla. Ja Seppälästä tuon yhden Models Ownin alekorista myös. :D 

Ainakin täällä Robinhoodissa on pitkäaikaistarjouksena(en ole ihan varma olisiko ollut jopa elokuun loppuun asti, ainakin heinäkuun loppuun) 3 konehelsinki(= flormar)-lakkaa vitosella. Minähän käytin alennuksen hyväksi ja ostin saman tien kolme, olisin luultavasti muutenkin ostanut kolme. Ostin kaksi hololakkaa ja yhden glassflecked-lakan. 
U05. Mun olisi pitänyt viime syksynä hamstrata useampi U24-lakka, koska rakastuin lakkaan ihan totaalisesti, mutta enää niitä ei siellä ole ja koostumuskin oli pullon perusteella muuttunut, niin tyydyin tähän hitusen vaaleanpunaisempaan U05-lakkaan. 
 Hololakka 802.  Tämän holoefekti ei pullossa kovin hyvin näy, mutta swatch-kynnelle kyllä näkyy ja paljaalla silmällä myös, auringossa toki parhaiten. 
 814. Mietin jonkin aikaa tämän ja 808'n välillä, mutta päädyin tähän, koska tämä oli hopeisempi, mutta verrattuna vanhaan Evelinen holooni tämä on vähän oudon värinen, jotenkin hitusen roosainen/violetti. Ei haittaa, tämä on ihana silti!
 Seppälästä nappasin Models Own Grey Dayn mukaani. Tämäkin oli -70% alennuksessa, joten maksettavaa jäi puolitoista euroa. Joten vaaleanharmaasta hyvästä cremestä ja isosta pullosta sitä puolitoista euroa ei ole ollenkaan paha, jos minulta kysytään. Tosin nyt alkaa kunnon parin kuukauden ostolakko, kosmetiikasta nyt ainakin. Mä olen ostanut tänä kesänä varmaan kolmekymmentä uutta lakkaa(itse asiassa 25, jos alus- ja päällyslakkoja ym. ei lasketa), joten nyt saa riittää. Kulutan vähän vanhoja pois ja katsellaan sitten.


Ostolakolle on toinenkin syy, tämä: 
Ai miksikö minulla on vihreitä lappuja liimailtu pitkin poikin? Haaveilen edelleen vaihto-oppilasvuodesta Saksassa, ja se vaatii rahaa ja kielitaitoa. Ostolakolla säästän rutkasti rahaa ja lapuilla mä opettelen substantiiveja saksaksi, tarkoitus on alkaa myös seuraamaan saksankielisiä televisio-ohjelmia, skarppaamaan entistä enemmän saksan kielen opiskelussa ja myöhemmin lukemaan jotain saksaksi, mahdollisimman paljon.


Ja totta kai on extratärkeää tietää mikä on kynsilakanpoistoaine saksaksi! Der Nagellackentferner. :D

torstai 26. heinäkuuta 2012

Feilasin neonilla



 Kokeilin vähän aikaa sitten taas Sinful Colorsin neonlakkaani nimeltä Fusion Neon. Lakkauksessa meni hermot eikä kuvatkaan hirveän hyviä ole. Kaikki alkoi pohjalla olevasta liisteristä nimeltä Wild and Crazy Montana(kyllä muuten lähti pois muonavahvuudesta). Yritin käyttää pullonjämää vielä pois ja sainkin kerroksen jotenkin levitettyä, mutta ihan kuin se nyt olisi viitsinyt kuivua, ehei, toiveajattelua. Seuraavaksi laitoin pari kerrosta tätä Fusion Neonia, jota ei myöskään huvittanut kuiva ja liistrasin kynsiä joka paikkaan ja kolhiintuivat ja lopputulos oli se, että tahallani ruttasin kynsiä tekemällä toisen käden kynsillä lovirivejä kynsiin. :D 


Kaikki ei siis tosiaan mennyt putkeen, mutta enpä tainnut olla ainoa? Sissin lopputulos näyttää kyllä sata kertaa paremmalle ja uhkaamani vekkikuva jäi sittenkin toteuttamatta koska olin jo ottanut lakat pois ennen kuin laitoin kuvat koneelle ja kamera ei tietenkään ollut tarkentanut kynsiin vaan taustaan. :( Lupaan kyllä toteuttaa tämän vekki-taiteen uudelleenkin! :Miksipä sitä nyt ei tekisi saman tien epäonnistumisista taidetta? :D

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Helsingin reissun ostoksia

Kävin viime viikon torstaina äitini kanssa Helsingissä shoppailemassa, jätettiin Itäkeskukseen auto ja lähdettiin metrolinjaa korvaavalla bussilla keskustaan. Kävimme Forumissa, Kampissa, Stockmannilla, Aleksanterinkadun Zarassa ja vielä kotiinlähtiessä Itäkeskuksessa Kicksissä, Stockalla ja Seppälässä. Lounaalla oltiin Esplanadin puistossa piknikillä Stockmann Delistä haettujen salaattien kera ja seura koko päivän oli luonnollisesti maailman parasta, äiti. ♥ 
Ostopaikat: ZARA, Aleksanterinkatu 19
Kerrankin vaatteet ensimmäisenä! En ole moneen kuukauteen tainnut uusia vaatteita täällä näyttää, mutta jos nyt sitten. Zarasta valkoinen melko paksu, tosi pehmeä huivi, 19,95€, ja jättimäisestä sotkuisesta farkkukasasta löydetyt kapealahkeiset farkut, 19,95€, alun perin 39,95€. Olen ajatellut viskata parit vanhat venyneet farkut kaapin perukoille odottelemaan jatkotoimenpiteitä ja ostaa uusia tilalle, eikä mua yhtään haittaa löytää uusia farkkuja kahdellakympillä! Ekat Zara-farkkuni, aiemmat Onlya ja Vero Modaa.
Ostopaikat: Accessorize x2(Forum), H&M (Forum), Gina Tricot (Forum), Kicks(Itäkeskus), Seppälä x3(Itäkeskus)
Sitten lakkoja. Olin Accessorizessa heti aamupäivällä, ehkä puoli yhdeltätoista tai jotain sinne päin. Kassalla selvisi, että meikit oli juuri sinä päivänä tulossa alennukseen -70%, mutta ei oltu vielä ehditty laittaa plakaateja. No, ei tietenkään haitannut minua! Illalla kun kävin haalimassa toisenkin lakan, mutta kiireapulainen ei ilmeisesti tiennyt alennuksesta, mutta sain silti alennuksella. Eli Accessorize Bronze ja Aztec - tervetuloa kotiin! Normaalisti 5,90€, nyt 1,75€. H&M:lta kävin kipaisemassa tuohon "kultakorkki-kokoelmaan" kuuluvan kolmannenkin lakan, Deep Deep Waterin. Täältä löytyy hyvät swatchit kokoelmasta!

Gina Tricotista löysin jo aiemmin ostoslistalla keikkuneen(ja sieltä jo kerran tarkoituksella pudonneen) Luxurious-lakan, jonka lisäsin ostoslistalle uudestaan Rakkaus Kynsiin-blogin näiden kynsien takia. GT:n lakat maksavat 3,95€/kpl ja niitä pitää ehdottomasti haalia lisää ainakin Deep Sean verran, Sonnen vertaus Essie Aruba Blue-lakkaan ja kuvat sai mut haluamaan tuon lakan, pyörittelinkin Gina Tricotissa jo aiemmin. Onneksi lähin Gina Tricot on kaukana!

Löysin Kicksistä puoleen hintaan Dependin tumman pinkin lakan, 034. Eli 1,50€. Ja tekosyyt ostoon oli "pinkkejä tarvitsee aina" ja "se on puoleen hintaan". :D

Seppälästä löysin -70% alennuksella Kaleidoscope-kokoelmaa, Sun Kissed ja Dream Stream. Mä ihmettelen kyllä miksi ne kauppaavat suht uuden kokoelman noin nopeasti isolla alennuksella. :o Ei tosin häiritse mua. Maksoin n. 1,50€/kpl. Löysin myös Beetlejuice-kokoelman Emerald Blackin. Alun perin etsin Golden Greeniä mutta onhan tuokin kiva korvaus! Täyteen hintaan, 4,95€

Etsimäni Kicks Evening at Chateau Marmont-lakka(melko dupe OPI Just Spotted The Lizard- ja Chanel Peridot-lakoille) jäi haaveeksi, mutta ehkä saan miksailtua jo omistamillani lakoilla sellaisen. Chanel Peridotia kyllä löytyi, mutta mulla ei ollut aikomusta maksaa melkein kolmeakymmentä euroa yhdestä kynsilakasta, vaikka kuinka Chanel olikin.
Ostopaikat: Yves Rocher x3, keskustan Stockmann, Kicks x2
Yves Rocherin huulirasvoista olen tykännyt ja Yves Rocherilla oli noita puoleen hintaan alennuksessa, niillä taisi olla joku uusi versio samasta tuotteesta, koska tuota versiota on tainnut olla markkinoilla varmaan viisi vuotta tai ylikin. Olin tosi pettynyt silloin, kun hukkasin yhden YR:n huulirasvan jonnekin eikä sitä ikinä löytynyt.. tämä siis 4-5 vuotta sitten. No, koska ne oli puoleen hintaan, eli 1,85€/kpl ja vielä kolme kahden hinnalla, niin sain noita 3,70€ hintaan kolme! Kutakin yksi. Kosteuttavaa, korjaavaa ja ravitsevaa. Yksi sellainen uutta versiota(tjsp) oleva maksoi siis saman verran kuin kolme tälläistä. Mun mielestä ihan hyvä kauppa!

Ostin keväällä Urtekramin luomushampoon ja olen siitä tykännyt, joten koska Stockmannilla oli Urtekramin tuotteita lisää, ostin ruusupalasaippuaa. 2,50€/100g muistaakseni.

Kicksistä ostin uuden Seche Viten ja Seche Restoren, jolla olen fiksannut varmaan kymmentä eri kynsilakkaa, joka on ollut jämähtänyttä. Katsellaan nyt, kun kokeilen niitä, että mitä niille on käynyt(eli onko mitään vai lotrasinko liikaa eli laitoin liikaa tippoja). Seche Vite 13 euroa ja Seche Restore 9,50 euroa.

Ostopaikat: keskustan Stockmann
Stockmannilla oli suhteellisen hyvä laattavalikoima, kymmenisen laattaa, mukaan lukien jo omistaminen Stockalta ostettu m25, mutta nyt kotivalikoimistani löytyy myös m77 ja m36, hintaa 6,50€/kpl. Äiti osti Stockalta jotain Lumenen voiteita ja kaupan päälle sai mascaran joka siirtyi sitten mulle, koska äiti käyttää vakiona Lancomen Definicils-mascaraa(ihan kiva jälki, btw).

Mitä pidätte mun ostoksista?

// Ja se on muuten jännä, miten saan poistella kymmenen hymiötä ennen kuin tekstistä tulee julkaisukelpoista.
// Ai niin, sata lukijaa tuli sunnuntaina/maanantaina täyteen! Ja nyt 103 lukijaa Bloggerin kautta ♥ Kiitos kaikille lukijoilleni! :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Mansikkatunnustus




Sain Korkokengissä-blogin Ninianelta Mansikkatunnustuksen, kiitos! :)


Säännöt menee näin:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Kopioi teksti ja rastita vaihtoehdot jotka kuvastavat sinua.3. Laita tunnustus eteenpäin 8 bloggaajalle ja toivo että he laittavat sen taas eteenpäin ;)

Ja itse haasteeseen:
[ ] Minulla on silmälasit.
[ ] Olen blondi.
[ ] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä.
[x] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[x] Olen ainoa lapsi.
[/] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Minulla on lyhyet hiukset.

[ ] Olen kalju ja karvaton. 
[ ] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[ ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[ ] Seurustelen.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Eipäs kun Leonardo DiCaprio on ihana! 
[x] Inhoan hernekeittoa.
[x] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[x] Inhoan pinaattikeittoa.
[x] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[x] Olen mielestäsi kaunis.
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[x] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[x] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.
[x] Lakkaan kynsiä. 
[ ] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[ ] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[x] Olin viime kesänä kesätöissä.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[ ] Olen ratsastanut hevosella.
[/] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[x, jos alaikäinen voi niin sanoa?] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[x] Olen yksin kotona.
[ ] Tunnen ainakin yhden homon.
[ ] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt baarissa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[/] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ei vaan musta tietokonehiiri] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x teen silti :D] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[/] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[?] Olen allerginen eläimille.
[x] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[ ] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[x] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[/] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[ ] Asun kerrostalossa.
[x] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[ ] Tiedän missä on Ähtäri.
[ ] Olen käynyt Ähtärissä.
[ ] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[x] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[x] Meillä on kannettava tietokone.
[x] Ja webkamera!
[x] En osaa käyttää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[x] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[x] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[ ] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[/] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[x] Tykkään Sims-peleistä.
[/ lemmikkitarinat :D] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[x] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[x] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[/] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[ ] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[/] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[ ] Pidän äidinkielestä.
[/] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti.
[x] Äläkä väitä vastaan.

Pistän tämän eteenpäin seuraaville useammalle kuin kahdeksalle:

Ei toki uudelleen tarvitse tehdä, jos tämän olette jo tehneet, yritin kyllä selailla, oletteko tehneet tämän. :)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Holoilua ja kuvailua

Voi hitsi, en ole viikkoon postannut mitään! Yritin maanantaina kännykällä, mutta se tyssäsi siihen, etten saanut sitä julkaistua. En tiedä johtuiko kännykän netistä, junassa olosta vai jostain muusta. :D

Sunnuntaina olin rippijuhlissa ja alkuviikosta mummolassa kyläilemässä kolme päivää ja torstaina Helsingissä shoppailemassa(rahat meni, lakat tuli ;D), ostoksista tulee myöhemmin juttua! Eilisen vaan rentouduin kotona ja tänään oon siivonnut koko talon ja koneen. Opettelin puolijärkkärin käyttöä(ominaisuudet ainakin osittain kuin järkkärissä, mutta objektiivi on koko ajan yksi ja sama, zoom-objektiivi.), kyseessä muutaman vuoden vanha(kuin uusi) kaapista kaivettu Samsung Pro 815, jolla on kuvattu lähinnä automaatilla ja itse en ole edes hirveästi käyttänyt. Nyt oli siis opettelun aika ja vaikken pidäkkään yhtään tuon näytöstä ja vasemmalla kädellä kuvailu on aika mielenkiintoista(ilman jalustaa), niin kuvanlaatu on kyllä aika rakkaus. ♥ Ainakin mun vanhaan pokkariin verrattuna..! Enemmän aikaahan tämä vie, kun pitää rajailla ym., mutta ei haittaa! Vielä kun oppisin tuota Gimppiä käyttämään...
 Kaikki muutkin holoilee nyt, joten pitäähän munkin! Pohjalla Evelinen hololakka ja nimettömissä ja peukaloissa "koristelut" Golden Rosen valkoisella ja mustalla koristelulakalla ja hopeaglitterisellä two-way -nail art-lakoilla(hitsi, mikä sanahirvitys.. two-way -nail art-lakka...Kamala!)
Kukaan ei ole seppä syntyessään ja valotusta säätämällä huonossa valossa kuvista ei tule aina hyviä, vaikka olisi millainen kamera. Ai niin ja ne kaikki "hyvät" kuvat eivät ole nyt näissä kynsikuvissa, jos joku miettii miten kehtaan väittää näitä hyviksi. Niitä hyviä kuvia on mm. gerberasta, mutta siellä loistaa iloisesti sohva, sohvatyynyt ja -pöytä taustalta. Ja seinää. ;D Mä vasta harjoittelen!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Violettia hopeaa

Eikö olekin nätit kynnet, jos katsoo vähän kauempaa ja niitä kynsiä, joista leimaukset eivät levinneet? :) 
Pohjalla kaksi kerrosta Models Own Sterling Silver-lakkaa, jonka päälle on tuputeltu H&M:n Purple Flashia vinosti. Vinomani ja liukuvärjäys yhdistettynä. ♥ Päälle leimasin konadeilla laatasta m25, leimailulakkana Lumenen musta cremelakka(lopetettua Quick & Chic-sarjaa). Lumenen musta lakka oli muuten aika hyvä leimauslakka, koska leimailtaessa ei haittaa yhtään, vaikka käytettävä lakka olisikin vähän jankkiintuneempaa eikä levittyisi niin kynnelle sellaisenaan. Nimettömiin ja peukaloihin laitoin MNY:n hopeaa glitterlakkaa, mikä olisi ollut nätimpi levitettynä leimausten alle eikä päälle, mutta toisaalta ainakaan tuosta nimettömästä ei leimaukset levinneet. Jotain valoa risukasaankin! :D Nimettömiin ja peukaloihin viritin vielä vähän strasseja. 
Tosiaan käyttämäni MNY Drying Effect -lakka levitti aika reippaasti lakkauksia(mä itse asiassa tiesinkin sen jo etukäteen, kiitos hannelen Suuren päällyslakkavertailun.). Mutta jotenkin äärimmäisen kupliva Konad Top Coat ei juuri innostanut.
Levinneistä leimauksista huolimatta pidin näistä tositosi paljon! :)

perjantai 13. heinäkuuta 2012

ALEALEALE

Mä kävin vähän Sokoksessa aleostoksilla! Oonko ainut, jonka mielestä shoppailen ihan liikaa?
We Care Iconilta huultenrajauskynä sävyssä nude beige(jonka epäilen olevan liian tumma :s), neljä euroa, normaali 4,90€. Samalta merkiltä huulipuna hintaan kolme euroa(norm. 6,90€), sävy 9, Perfect Apricot. Tämä on huulilla hitusen persikkaan  sekä vadelmaan vivahtava punainen. Äh, musta ei selkeesti olis meikkibloggaajaksi. :D 

We Care Icon:han on Sokoksen oma sarja. Netti-Yhteishyvässä kerrotaan siitä näin:
"S-ryhmän ensimmäinen kosmetiikan private label -sarja We Care Icon on monipuolinen kosmetiikkasarja, jonka tuotteet on valmistettu puhtaista ja turvallisista raaka-aineista.
Tuotekehitystä ja valintoja ohjaa kestävä kehitys. Erityistä huomiota on kiinnitetty tuotteiden koko elinkaarta koskeviin ympäristövaikutuksiin.

Suomessa kehitetty

We Care Icon on ensimmäinen Suomen tavaratalomaailmassa lanseerattava private label –meikkisarja. Sarja on myös kokonaan kehitetty Suomessa ja myynnissä vain Sokoksissa ja Emotioneissa huhtikuun puolivälistä alkaen.
Vastuullisuuden huomioiminen tuotekehityksessä, kasvipohjaiset raaka-aineet, trendikkyys ja laadukkuus ovat kaikki We Care Iconia luonnehtivia ominaisuuksia.
Tuotteista on pyritty kehittämään huippulaadukkaita, mutta myös houkuttelevan hintaisia. Kosmetiikka on erittäin kilpailtu ala, jossa paitsi hinnalla ja laadulla, myös mielikuvilla ja eettisyydellä on merkitystä. Ekologisuus on arvossaan, trendikkyyttä unohtamatta.
Kosmetiikkasarjan tuoteryhmistä ensimmäisenä myyntiin tulivat meikit. Meikkisarjassa on laaja valikoima tuotteita ja meikkisävyjäkin on 150. Kaikkien meikkituotteiden hinnat jäävät alle kymmeneen euroon.

Ekologisuutta ja luomulevää

Tuotteiden pakkauksissa käytetään aina mahdollisuuksien mukaan kierrätysmuovia eikä tuotteita pakata erillisiin kartonkipakkauksiin. Esimerkiksi We Care Magic Lips –huulipunien hylsyt on valmistettu 76 prosenttisesta kierrätysmuovista.
Hoitavia ominaisuuksia tuotteisiin on haettu luonnosta. We Care Icon –värikosmetiikan hoitava ainesosa on Bioceramic-uute, joka on valmistettu korkeatasoisesta luomulaatuisesta corallina officinalis –levästä. Bioceramic-uute hoitaa tehokkaasti ihoa ja antaa suojan ihon ennenaikaista vanhenemista ja ympäristön haittatekijöitä vastaan.

Visuaalisuus ja luonto ovat valttia

Visuaalisen ilmeen sarjalle on luonut tunnettu suomalainen kuvittaja Laura Laine. Lintu- ja kasviaiheet sekä naishahmot antavat tuotepakkauksille omaleimaisen ja trendikkään ilmeen, jossa luonto on vahvasti läsnä.
Pakkauksien luontoteema sopii hyvin We Care Iconiin, sillä kaikki sarjan tuotteet on valmistettu Euroopassa puhtaista ja turvallisista raaka-aineista.
Kasvipohjaiset ja hajusteettomat tuotteet sopivat myös herkkäihoisille, sillä ne eivät sisällä parabeenejä, mineraaliöljyä tai lanoliinia. Tuotteita ei myöskään testata eläimillä." 
Kuulostaa siis tosi hyvälle, vai mitä? Mun mielestä ainakin ja mun onkin pitänyt pitkän aikaa tutustua WCI:n tuotteisiin. :)
Tuo muuten näyttää tossa aika lailla eriväriseltä kuin huulilla. :)
OPI:n kynsilakka, sävyltään Road House Blues joka kuuluu viime syksyn(2011) Touring America-kokoelmaan. Mä tätä jo silloin vähän katselin. Jotenkin onni, että Sokos jemmaa näitä OPI:n kynsilakkoja vanhemmista kokoelmista jonnekin talteen ja kauppaa ne sitten -30%, -50% ja -70% alennuksella. 

Sokoksen aleista bongailee lähinnä vihreän, ruskean ja harmaan sävyjä, nyt oli myös tätä sinistä ja perusmusta(Lady in Black). (Musta tuntuu, että siellä oli nyt alennuksessa viime syksyn kokoelma OPIa saa Sokoksesta alennuksesta lähinnä tälläisiä sävyjä, jotka eivät kelpaaa tavallisille kynsienlakkaajille, jotka pitävät Mavalan värivalikoimasta sen takia, että se koostuu laajasta valikoimasta erilaisia nuden, vaaleanpunaisen, pinkin ja punaisen sävyjä. 

Musta tuntuu, että myös Texas-kokoelman Suzi Loves Cowboys oli noiden Touring America-kokoelman lakkojen lisäksi alennuksessa. Mua jäi vielä yksi-kaksi lakkaa TA:sta kaivelemaan, pitää käydä kattomassa onnistunko ne vielä kaivelemaan jostain. Mä olen jo jotenkin kynsilakkojeni kanssa ihan syysvärejä ostamassa! Ja syysostoksia oon jo muutenkin suunnitellut. :D

OPI Road House Blues oli siis -70% alennuksessa ja se alkaa OPI-lakoille olla sellainen hinta, jonka pysty aika kivuttomasti maksamaan, kun Models Ownitkin maksaa suurinpiirtein saman verran. (Sokoksen hinta OPI:lle 16,80€ - 70% = 5,05€, Models Own 4,95€) // edit. jäi vähän kesken selostus tästä kohtaa // Eli siis RHB:ta on nimitetty blurpleksi, eli purple + blue, violetin ja sinisen sekoitus. Sitä se tosiaan on, koska se näyttää siniseltä, mutta pohjimmiltaan se on kuitenkin sinivioletti ja tosi tumma, mutta hurjan kaunis. Koostumus on creme ja tämä näyttäisi peittävän kahdella kerroksella. 
Sain yhtenä päivänä pienenä lahjana serkultani&tädiltäni Mavalan Pistachio-lakan tämän vuoden kevät/kesäkokoelmasta.
Tämä on vähän samanlainen lakka kuin Models Ownin Freshen Up-kokoelman Endamame/Edamame(pulloissa ilmeisesti lukee Endamame, Models Ownin sivulla Edamame), mutta ehkä vähän pastellisempi. Pullossa livenä Seppälän sisävalaistuksessa MO:n lakka näytti kyllä mielestäni aika samalle kuin tämä. 
Ostin Kreikasta Hondos Centeristä myös 2mm strasseja, mutta unohdin esitellä ne. Eli tämän verran sai eurolla. :) Toki strassihyrrät on halvempia, mutta multa kuluu eniten juuri näitä strasseja, joten nämä sopivat tarkoitukseeni loistavasti!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Soft Mint & Juicy Jules

Tein serkulleni viime viikonloppuna kynnet, ja oon hänelle aika kateellinen näteistä kynsistä. Ei ehkä kovin pitkät, mutta hyvässä kunnossa ja kivan malliset!
Pohjalla on Lee Hatton Soft Mint -lakkaa ja päällä vinottain hologrammiglitteriä, Models Own Juicy Jules. Nimettömään pistettiin kirkkaat strassit. 
Minunkin mielestä näistä tuli tosi nätit ja voisin tehdä toisinnon näistä itsellenikin! :D 
 Mitäs te tykkäätte, nappaako vaalea minttu ja hologlitter? (/ miksi musta jotenkin tuntuu, että kirjotus on kamalan töksähtelevää tällä hetkellä?)

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Luonnonkynsiä

Ärsyttävää huomata, että yksi (tärkeä) postaus on joutunut taivaan tuuliin jostain syystä enkä löydä sitä edes luonnoksista. Varsinkin, kun olen ihan varma, että olen sellaisen kirjoittanut. Njäh.

Idea oli kuitenkin kynsien kunto nyt. Tai siis millainen se oli neljä viikkoa edellisistä kuvista, 28. kesäkuuta.

No, ei järin kaksinen. Ennen viilailua ne näytti tältä:
Peukalon kynsi lähti repeytymään ja päivän aikana repesi kokonaan irti(sama kuvio toistuu kummankin peukalonkynnen kanssa ihan säännöllisin välein, aina silloin kun kynsi alkaa olla tietynpituinen), ja olen telonut useamman kynnen. Lyhensin kaikki kynteni saman pituisiksi ja sen jälkeen ne näytti tältä:
 Kynsistä tuli vähän siistimmät kiitos samanpituisiksi viilailun.

Kynnet voi tällä hetkellä loistavasti, mä mietin, että voisiko olla mahdollista, että se aurinko ja D-vitamiini vaikuttavat kynsiin vasta vähän pidemmän ajan kuluessa, vasta täällä Suomessa. Koska tällä hetkellä kynteni ei ole lohkeilleet moneen päivään, normaaliolosuhteissa Suomessa kynnet lohkeilee päivittäin ja liuskoittuu, mutta nyt ei mitään. Se on tietysti vain positiivista. :D

Eihän ne nyt ihan hirveästi ole kasvaneet, mutta kyllähän tuo liuskoittumattomuus ja lohkeilemattomuus kynsien pituuteenkin vaikuttaa! :)

Mitä teidän kynsille kuuluu?