maanantai 17. lokakuuta 2011

Violettia

Tein tälläiset kynnet tossa viime viikon... keskiviikkona. Alimmaisena Wild & Crazyn Fancy Dream, päälle viistosti MNY:n 557. Sit kärkeen toiseen suuntaan viistosti kerros Fancy Dreamia. Hopeaiset viivat koristeeksi. Lisäsin vielä pariin sormeen strassit. Alun perin inspiraation sain Charming Nails-blogista dotting tool-postauksesta, mutta nää on kyllä kaukana niistä. :D Mut tykkään, nää onnistui ihan kivasti, mutta lakat kuplittui aika pahasti. Suunnittelin nää jo tehdessäni yhden päivän kynsiksi, koska seuraavalle päivälle piti tehdä toiset kynnet(nimimerkillä koulun juhla missä piti olla juhlavaatteet - mustavalkoiset vaatteet = kynnet ei sovi asuun ja olisi olleet ihan kuluneet).
Ilahduin kun nää löytyi keittiönkaapista. välipalaa, nam. ♥
Olin viikonloppuna mummolassa haravoimassa jättikokoista pihaa. Apuna oli onneksi ruohonleikkuri-lehtienkerääjä, jolla ajelin pitkin pihaa ja keräsin lehtiä. Ja totesin taas vaihteeksi etten osaa peruuttaa peräkärryllä. Lehtienkerääjä ei nimittäin totellut mua. 

Perjantaina on nokka kohti Osloa ja kattelin jo flytogetin hintoja ja aikatauluja. Mulle vaan läimäistiin päin naamaa(okei, hoksasin sen itse, mutta silti..) että meillä on vaan käsimatkatavarat. Eli kaikkien nestemäisten ostosten kuuluu mahtua siihen litrankokoiseen minigrip-pussiin... Eli kynsilakkojen hamstrauksessa on raja(muukin kuin ostopaikat, raha ja äiti). Nyyh. No, ehkä mä tästä jotenkin selviän. 

Sitä ennen on kuitenkin pari koetta joihin pitäisi jaksaa lukea. Ja mä tuskin voin hyödyntää mitään natsi- tai kasvisolutietoa Norjassa? Ruotsista olisi voinut olla hyötyäkin.

4 kommenttia:

  1. Vinkki, jos niitä kynsilakkoja haluaa hirveästi hamstrailla niin nehän kaiketi voipi lähettää norjasta pakettina kotiin ;) Mikäli postissa asiointi sujuu.

    VastaaPoista
  2. Ine, hyvä vinkki :) Tosin tuskin saan ostaa niin paljoa lakkoja ettei ne mahdu siihen minigrip-pussiin. Enkä tiedä pääsenkö minnekään edes ostoksille(mutta ihan varmasti kyylään tarkkaan joka kaupan kosmetiikkaosaston jos vaan pystyn!)

    Postissa käynti onnistuisi, tädille kun mennään ja se puhuu norjaa hyvin. (:

    VastaaPoista
  3. piltti on hyvää.. ja kuka ääliö painoi dislikeä?

    VastaaPoista
  4. Olecia, niin on, mut älä dissaa dislike-napin painajia tai ketään muitakaan. Jokaisella on oikeus painaa mitä nappia haluaa :D

    VastaaPoista