maanantai 6. elokuuta 2012

20 faktaa kuvilla

Sain tälläisen faktahaasteen Mimosalta, kiitos!

1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen
2. Keksi itsestäsi/elämästäsi kuvien kera 20 faktaa
3. Haasta 8 bloggaajaa ja kerro heille haasteesta!

1. Lakkakokoelma on paisut hurjasti sitten viime elokuun. Vai miltä tämä näyttää teistä?
Niinpä, nyt lakkoja löytyy kolminkertainen määrä. :'D Ja tuossa laatikossa oli vielä alus- ja päällyslakatkin. 

2. Olen suklaaholisti ja karkkihullu, syön ehkä 200g-700g suklaata viikossa plus karkit päälle, 0-500 grammaa. Eli siis ihan älyttömästi! Mutta aloitan 13. elokuuta karkki- ja suklaalakon, joka kestää jouluun asti(tai siis koulujen loppumiseen asti). Jos kestän kaksi viikkoa, niin kestän sen koko ajan, sillä ne ensimmäiset päivät ja viikot ovat pahimpia ja silloin on suurin tarve saada sokeria. 


3. Olen onneton käyttämään Gimpiä, vaikka se löytyy sekä kotikoneelta että koulun koneilta ja mä olen olevinani hyvä tietotekniikassa enkä osaa käyttää Gimpiä. Että siinä projekti syksylle.

4. Koneeni on reilut 2,5 vuotta vanha Asus ja rakastan konettani ♥

5. Uskon jonkin verran horoskooppien luonnekuvauksiin ja ne pitävät kohdallani hämmästyttävän paljon paikkaansa, olen siis kaksonen. Kavereinani on kaksosen kanssa hyvin toimeen tulevia horoskooppeja - oinas, kaksonen, jousimies, vesimies, vaaka. :D

6. Olen jollain tapaa aika innoissani siitä, että koulu alkaa pian.

7. Toisaalta koulun alkaminen tarkoittaa myös sitä, että mun pitää kerrata saksaa ja ruotsia! Ne molemmat ovat vähän unohtuneet kesän aikana. ;D

8. Otin valinnaisaineiksi tietotekniikkaa, saksan ja englanti-ruotsin, mutta en saanut kaikkia, joten vaihdoin englanti-ruotsin lakitietoon. Saa nähdä mitä siitä tulee!

9. Olen nyt kesällä seurannut aika paljon Salkkareiden uusintoja sekä Pokka pitää-sarjaa, ne ovat mahtavia! Kuulun siis edelleen Salkkareiden puolesta liputtajiin, vaikka juoni ja hahmot ovatkin välillä aika lailla mitä ovat.

10. Kynsienlaitossa se "ärsyttävin" homma on joko lakkojen poisto kynsiltä tai lakkausten siistiminen.
11. On äärimmäisen rasittavaaa huomata, että lakkauksista ei ole yhtään siedettävää kuvaa ja lakat on jo poistettu kynsiltä.

12. Mun on uusien konad-laattojen oston jälkeen tehnyt mieli koristella kynnet leimaamalla koko ajan! :D

13. Omistan tällä hetkellä aika paljon vaatteita enkä tosiaan tarvitse uusia - sen sijaan syyskirpparille olisi kyllä tarvetta. Ehkä sitten syyskuussa tai jotain.

14. Haluaisin sellaisen Mulberry Check Scarfin tyyppisen huivin, mutta aavistuksen verran eri värisenä enkä maksaisi huivista niin paljoa.

15. En tykkää pitää sormuksia kovinkaan paljoa, ne hiostavat usein(enkä puhu nyt vain rihkamasormuksista, hopeasormukset tekevät samaa) ja ovat tiellä helposti. Kellosormusta tulee pidettyä useimmiten, vaikka se onkin isoin sormukseni. Ja mun sormet ovat niin pienet, että monet sormukset vaan pyörivät sormessa. Sen sijaan Nomination-rannekoruni ovat joka päiväisessä käytössä, jos vain kotoa poistun jonnekin ihmisten ilmoille - kävin mustikoita keräämässä ja jätin Nominationin kotiin.

16. Vietän suurimman osan ajastani netissä - blogeja lukien, iltapäivälehtien nettisivuilla, Finfanfun-foorumilla joko ficcejä lukien tai muita keskusteluja lukien, nettikauppoja selaillen, tai Demi-keskusteluja lukien. Irkissä notkun myös aika paljon(huom, puhun nyt ircistä, en irc-galleriasta. IRC = internet relay chat, tuntuu olevan vieras aika monille.)

17. Mä rakastan paahdettua leipää! Tosin meillä on joku ikivanha leivänpaahdin ja joudun käyttämään paahtopusseja koska keliakia ja tuota on käytetty myös tavallisen leivän paahtamiseen ja paahtopussien käyttö tekee tosta hidasta.
18. Olen kesällä juonut aika paljon jääteetä, Rainbow Ice Tea Lemon on paras sekä halvin! Se maistuu mielestäni paljon paremmalta kuin vastaava Marlin jäätee.

19. Olen viime aikoina(viimeisen n. puolen vuoden ajan) havitellut hiukan klassisempaa tyyliä pukeutumiseen - neutraaleja värejä väripilkkujen keskellä, bleiseri, helmikorvakorut ja niin edelleen. En tiedä, olenko onnistunut, mutta ainakin olen päässyt eroon reilun vuoden takaisesta huppari ja farkut-tyylistä, joka minulla seitsemännellä luokalla oli ja josta yritin kasiluokan aikana päästä eroon.

20. Olen jollain tapaa aika järjestelmällinen ihminen, ja tykkään tehdä kaikenlaisia listoja. Välillä minulla on vaikeuksia saada itseäni siivoamaan mutta saan tsempattua itseni siihen ja jopa pidettyä huoneen ehkä päivän tai kaksi siistinä! En osaa pitää huonettani jatkuvasti siistinä vaan minulla on aina sama kierre: siivoan -> huone sotkeentuu -> lisää sotkua -> tsemppaan itseni taas siivoamaan. :D Mulla on ollut monena päivänä to do-lista, kirjoitan kokeet ylös kalenteriin jne. Olen välillä vähän Hermione Granger. :')

Haastan tällä kertaa bloggaajat, jotka lukevat blogiani mutta eivät ole vielä tehneet tätä! :)

1 kommentti: