sunnuntai 5. elokuuta 2012

TESTISSÄ: Trind Hand Repair


Ostin tämän Trind Hand Repair-käsivoiteen vähän joulun jälkeen samassa paketissa Trind Nail Balsamin ja Nail Repairin kanssa, ja en ole vieläkään käyttänyt tätä kokonaan, vaikka purkissa on 25 ml sisältöä! Tämä pyöri koko kevään koululaukussa josta sitä käytin silloin tällöin kun sattui olemaan aikaa ja kun muistin. 

Sinänsähän tämä ei mielestäni ole kovinkaan ihmellinen käsivoide, tälläisiä on monia samanlaisia ja hitusen halvempia. Tämä kosteuttaa ihan hyvin, pehmentää ja imeytyy tosi nopeasti, samaa imeytymisnopeusluokkaa(onkohan tuo edes sana?) kuin Vaseline Healthy Hand & Nail -voide. Tuoksu ei ole hirveä, mutta en siitä kyllä itse hirveästi pidä, etenkin kun tykkään eniten perusvoidemaisesta tuoksusta sen mietoutensa takia. Ei sillä, ettäkö em. Vaselinen voide olisi sen perusvoidemaisempi. 


Voide on valkoista, melko ohutta lirua mikä reilummin laitettaessa valuu helposti kädeltä pitkin poikin, ainakin silloin, kun yrittää saada tuubin korkkia kiinni. Tykkään käyttää käsivoidetta aika reilusti nukkumaan käydessä ja nyt useamman kerran on käynyt niin, että käsivoidetta on sitten ollut joko tyynyllä tai lakanalla, joten ohuen koostumuksen kanssa saa olla tarkkana, ainakin jos on yhtään samanlainen käsivoiteenkäyttäjä kuin minä.

Itse en oikein jaksa uskoa noihin "sisältää sitä ja tätä ja se ja tämä tekee käsistäsi pehmeät ja silkkisen sileät..."-selityksiin muina kuin mainoslauseina. Erehdyin muuten myös katsomaan, paljonko Sokos-verkkokauppa lupaa tälle hintaa! Se oli pieni järkytys minulle, koska tämä nimittäin on äärettömän kallista! Tämä maksaa 15,30€ nettikaupassa, sisältöä 75ml! Minusta se on käsivoiteeksi tosi paljon. Suosittelen enemmän kaupan halvinta Vaselinen käsivoidetta, josta olikin aiemmin vähän puhetta tai apteekeista saatavaa  reippaasti tuhdimpaa ja paksumpaa Apobase Oily Creme-perusvoidetta, jonka rasvapitoisuus on huikeat 60%, vaikken sen inciin olekaan hirveästi perehtynyt. 


Inci-luettelosta selviää, että esim. glycerin ei ole mitenkään ensimmäisenä luettelossa, mutta sitä ennen on esimerkiksi manteliöljy, joka usein löytyy(jos sitä ylipäätään edes on) inci-luettelon loppupäästä. En sano, etteikö 5-6 ensimmäisen aineosan seassa olisi paljon ns. hyviksiä, en tunne inci-juttuja vielä kovin hyvin, mutta jotakin osaan sanoa. Monethan käyttävät nyrkkisääntönä, että 5-6 ensimmäistä ainesosaa ovat niitä tärkeimpiä, tässä manteliöljy on seitsemäntenä ja glyseriini kahdeksantena. Mineral oil/paraffinum liquidum on toisena, sekin ainakin Paula's Choicen mukaan yksi kosteuttavimmista ainesosista, tosin sen hyvyydestä/huonoudesta on tapeltu kai jonkun verran.

Suosittelen muuten lämpimästi tätä Paula's Choice Cosmetic Ingredient Dictionarya, jos yhtään englanti luonnistuu. Sanakirjassa on tosi paljon hyödyllistä tietoa eri aineosista ja sen avulla on helppo lähteä tutkimaan INCI-listoja. Myös Ostolakossa-blogista hakusanalla "inci" löytää aika paljon inci-juttuja, Virve on niihin perehtynyt aika paljon enemmän kuin minä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti