lauantai 3. joulukuuta 2011

Luukku 3: Tutoriaalikynnet - Cupcakes

Luukussa kolme testataan muffinssikynsien tekoa. Onnistuu, kokeilin tällä viikolla. Tässä tulee tulosta!
Halusin kokeilla jo monessa blogissa näkyneitä muffinssi/cup cake -kynsiä, nyt kun on tullut ihan kohtuullinen värivalikoima noita kynsilakkoja. Kynnet on tehty Nunnun tutoriaalin pohjalta. Käytin aika montaa eri lakkaa, lista tulee myöhemmin. Aluksi pohjalla yksi kerros Eveline Pastel Colours 326:ä, koska kynnet olivat aika värjäytyneet ja muutenkin saa puhtaamman pohjan. Sen jälkeen tippeihin joka kynteen eri väriä. Raidat laitoin ohuella nail art-siveltimellä. Sitten päälle valkoista lakkaa ja glitteriä. Lisäsin vielä sydämen muotoiset strassit kruunaamaan muffinssit :)
Koulussa pidettiin näitä söpöinä ja nätteinä ja otettuani nämä pois kyseltiin "Miks otit muffinssit pois?! Ne oli ihanat!" :D Kiva, että tykkäsivät. Itsekin kyttäsin kynsiä koko ajan ja ihailin muffinsseja. Ideahan on aika yksinkertainen eikä nää 100% täydellisesti onnistuneet, mutta tykkän silti ja tulen tekemään nämä vielä uudestaankin.
Lakkoja oli hurja määrä, alla lueteltuna vasemmalta oikealle ylärivistä aloittaen:
Models Own Baby Blues pikkurilli, peukalo
Flormar 407, nimetön
OPI Planks A Lot, keskisormi
Rimmel Misty Jade, etusormi
Models Own True Blue, pikkurilli, peukalo
Wet 'n Wild Frosted Fuchsia, nimetön
MNY en muista numeroa, keskisormi
Kiss Ultra Growth, aluslakka
Eveline Pastel Colours 326, pohjalakka
Wild and Crazy Montana, kermavaahto
Golden Rose nail art valkoinen, kermavaahto
Models Own Juicy Jules, kimallus
Flormar 301, strassit
Seche Vite, päällyslakka

Hurja litania siis lakkoja näissä. Olisihan nää toki voinut tehdä kaikki samalla värillä, mutta jotenkin skittlet sopii tyyliin. 
Huomatkaa ihQut päkälakanat! Jostain syystä lampaat vaan on väärin päin. :D

Ootteko tehneet muffinssikynsiä? :)

2 kommenttia: