torstai 1. joulukuuta 2011

Luukku 1: Intro - Kuulumisia

Hyvää joulukuuta!

Mä jo vähän eilen tästä höpisinkin, elikkä siis. Joulukalenteri Noran kynsiblogissa, oi kyllä. Kehittelin itselleni kaavan, että missä järjestyksessä, - minä viikonpäivänä - tarkalleen postaukset tulevat, mutta mainitsen sen aina päivän otsikossa ja kyllä te huomaatte päivän aiheen. Tänään vuorossa kuulumiset. Hitsi vieköön, mähän kerron kaiken etukäteen. No, mä olenkin ehkä vähän lörpöttelijä ja huono pitämään turpani kiinni omista asioistani. En jotenkin vaan tajua pitää suutani kiinni tietyistä asioista. Plus nyt livauttelen 'suuren salaisuuden' nimeltä joulukalenterin sisältö. Hups.

Joulukuun ekan päivän kunniaksi koulussa oli joulujuttuja tosi paljon, käskettiin pistää punaista ja valkoista ylle ja ottaa tonttulakit mukaan. Tukioppilaat kiersi sitten luokissa laskemassa. Meillä oli seitsemällä punaista, eli kaikilla muilla tytöillä paitsi yhdellä, pojilla ei kellään. Monilla oli myös tonttulakkeja, mutta mulla ei. Mulla ei oikein ole mitään järkevää tonttulakkia, kaikki on liian isoja tai pieniä tai rikki. Enkä ole varma onko mulla edes kotona tonttulakkia vai onko ne kaikki Mummolassa. :D Saatiin myös olla kaikki välitunnit sisällä(normaalisti 2 kertaa päivässä pihalle) ja joka välitunti soi joululauluja. Muuten ihan ok, oon jouluihmisiä ja niin edelleen, mutta kun ne samat laulut soi joka välkällä, joskus jopa kahteen kertaa, niin en olisi oikein niitä jaksanut. Argh, luulisi nyt joka ikisessä joululevyssä olevan enemmän kuin 4-5 eri laulua? 
Sitten joulukalentereihin, joita mulla on kaksi. Toinen on perinteinen suklaajoulukalenteri, jossa on pahaa suklaata, ja maksoin peräti 89 senttiä siitä. Oli ihan pakko saada perusjoulukalenteri. Tässä sitä ollaan. Toinen kalentereista on puinen laatikko, jossa on 24 lokeroa, jossa on jokaisessa yksi laatikko/luukku ja siinä numero. Sinne saa sitten jemmailla mitä haluaa. Toivoin äidiltä sinne Fazerin sinistä ja sitähän sieltä ekasta luukusta paljastuikin. Nami nami. ♥ Sama uudelleenkäytettävä kalenteri on palvellut jo ainakin kaksi joulua, aiemmin siellä tosin on ollut milloin mitäkin. Välillä karkkia(yleensä suklaata), välillä rahaa(0,20 € - 2 €) ja 
kerran jouluaattona kännykkäkoru. Tykkään. 
Pitihän sitä nyt vähän kurkata... Vannon, etten kurkkinut enempää!
Joulukalenterin antimia. Oli hurjan  makeaa toi valmiskalenterin suklaa. Siksi tykkäänkin Fazerista! :)

Mitäs teidän kalentereista paljastui, onko jollakin kynsilakkakalenteri? Nyt vasta tuli mieleen, sehän olisi ollut aika hyvä :D Tai joka päivälle arvotut lakkaustarpeet, joilla pitää lakata kynnet! No, ensi jouluna sitten.

2 kommenttia:

  1. Minä kans tykkään fazerin suklaasta, sitä sitte joka perjantai :D. Itseasiassa en juuri syö muita suklaita. :D

    VastaaPoista
  2. Lilli: En minäkään oikeastaan muista suklaista pidä :D Fazeria tulee sitten vedettyä jopa useampi levy viikossa! :)

    VastaaPoista